torstaina 25. syyskuuta 2008

Pläähhiä.


Sori kaverit, otan lomaa blogistani.
Arjen kanssa on ihan tarpeeksi selviämistä.
Rauhaa ja rakkautta.

Kaikki elämän värit


Lamaannuin niin, etten ole edes neulonut, vaikka sitä minun nimenomaan pitäisi nyt tehdä.
Asia korjattu; raitainen Noro-kaulaliinani on valmis ja tuo lämmmön lisäksi iloa viileisiin päiviin. (ohje tulee marras/joulukuun Käsityölehteen)
Poikaipanalle on valmistumassa myssy ja myös kaulaliina on tilattu. Sirkusprinsessa saa Wasabisen palmikkopipon. 
Neulominen ON terapeuttista.

lauantaina 20. syyskuuta 2008

Ulkona maailmasta


Ratulassa. Minä ja perheeni. Sellaisena kuin se vielä hetken on.
Puutarha antaa parastaan: luumupuu taipuu satonsa alla, omenoita sataa puusta ja kaikkialla syksyn värit loistavat kauniina. Täällä on turvallinen olo. Ulkona kaikesta.

torstaina 18. syyskuuta 2008

Päätöksiä


Päätin palata. Bloggaaminen kenties pitää järjissään. En voi täällä analysoida yhtään tätä asiaa, koska en halua sen joutuvan millään tavalla enempää riepoteltavaksi. Suuri kiitos kuitenkin jokaisesta kannustavasta ja rohkaisevasta kommentista.
Kirjoitan siis mitä sattuu, jookos?

Kävelin tänään Töölönlahdenrantaa ja imin sisääni kirpeän kosteaa syysilmaa. Mietin miten monta surullista, pelottavaa ja vihastuttavaa asiaa mahtuu yhteen ainoaan päivään. Ja siihen samaan päivään vielä monta ilahduttavaa, hienoa ja odottamatonta.
Käsiä paleli ja nenänpäätä. Silti luulen että on parasta kävellä pystypäin tuulta vastaan.

maanantaina 15. syyskuuta 2008


Pieninä palasina.
Palaan kun pystyn.

keskiviikkona 10. syyskuuta 2008

Täydellinen käsityölehti


Jos minä saisin päättää, olisi se visuaalisesti houkutteleva,graafisesti huikea, malleiltaan monipuolinen ja kotimaisin voimin tehty. Nuoria suunnittelijoita, kiinnostavia kolumnisteja, kirja-ja lanka-arvioita. Työpajoja.
Rohkeita, uusia, luovia neulemalleja ja vaatekaavoja. Ajan hermolla. Messuilla, näyttelyissä. Kuvia jotka houkuttelevat tekemään ja kokeilemaan. Jotain aloittelijalle ja konkarille myös. Uusia ideoita, taidetta, luovuutta, luovuutta ja luovuutta. Täydellinen, unelmien käsityölehti.

tiistaina 9. syyskuuta 2008

lonkeroita

Neulominen ulottaa lonkeronsa jopa BB-taloon... BB-extra tänään klo 19.
Neuleita ja noloja tunnustuksia...

maanantaina 8. syyskuuta 2008

Puikoilla





Minulla on nyt ennätyksellisen monta työtä aktiivisessa neulonnassa, mutta kesken.
Eilen nähtyjen myssyjen lisäksi oranssi tunika, keltainen villatakki (vain yksi hiha puuttuu), Miehen ruskea villapaita, mustat säärystimet ja lisäksi haaveilussa ainakin neljä neuletta lisää...
Huhhuh.

sunnuntaina 7. syyskuuta 2008

Kestämätöntä huikeutta






Tämä runsauden ja lahjojen viikko sai huipennuksensa tänään Wanhan Sataman kädentaitomessuilla messukavereina Kanerva sekä Aurinko ja Kuu (ja pieni kummipoika). Lankaa tarttui mukaan tietenkin (sitä kun ei muuten minulla ole yhtään). Erityisesti Titityyn osastolla ja Lankakaupassa tuli lähes seottua...
Noroa, Patonsia ja Naturewoolia. Ja entäs tuo oranssi jättivyyhti sitten! Siitä tulee ihan selvästi kettu-pitsihuivi tai jotain semmoista. Puuhelmiä myös ja silkkipainettuja kuvia tutulta luottokäsityöläiseltä. Ja herkullisen, tumman, hehkuvanpunainen kaulahuivi. - jota ostaessa jäin aikamoiseksi toviksi juttelemaan väreistä, himokkaasta neulomisesta ja tunnetilojen vaikutuksesta värivalintoihin. Helyllä oli puikoilla Noron uutta sukkalankaa, joka vaikutti kovasti ohuelta, mutta olikin kuulemma oikein joutuisaa neuloa.
Alkuviikosta tuli Ameriikasta asti paketti; siellä Noron Cashmere Island lankaa ja Villaketulle villakettu (puinen kylläkin). Kiitos ihana Ameriikantäti! Pipo on jo tulossa Poikaipanalle.
Toisilla puikoilla valmistuu Sirkusprinsessalle ShiBui Knitsin Wasabi-värisestä merino-mohairista palmikkoinen myssykkä. Eivätkä tässä suinkaan ole kaikki keskeneräiset työt, esittelen loput pian...
p.s. koska joku kuitenkin kysyy, niin tuo herkullinen vahakangas on Marimekon tehtaanmyymälästä :)

perjantaina 5. syyskuuta 2008

Papusia


Liivia kun tästä papusalaatista jutteli, niin tässä nyt sen ohje:
2 dl kuivattuja kahviherneitä
2dl kuivattuja ruskeita papuja
2dl kuivattuja isoja valkoisia papuja
Soijajugurttia tai bulgarianjugurttia
Puolikas iso kurkku
2 omenaa
1 sitruunan mehu
Chiliöljyä
Mustapippuria
Suolaa
Isoja varrellisia kapriksia

*Liota papuja runsaassa vedessä yön yli tai n. 10h
Keitä kahviherneitä ja ruskeita papuja n. 25min ja isoja valkoisia n. 35min
Anna papujen jäähtyä keittämisen jälkeen
*kaada pavut, pilkottu kurkku ja pilkotut omenat isoon kulhoon. Purista päälle sitruunan mehu. Sekoita joukkoon jugurtti, suolaa, pippuria ja kunnon loraus chiliöljyä. Sekoita ja anna vetäytyä jääkaapissa ennen tarjoilua.
*Nostele salaatti tarjoiluvadille ja asettele koristeeksi isoja kapriksia.
* Nauti hyvässä seurassa!

tiistaina 2. syyskuuta 2008

Huopavillaa




Naisten ja lasten viikonloppu Ratulassa. Hulinaa ja lopulta hiljaista. Saunomista kynttilänvalossa.
Huovutusvillaa pitkästä aikaa. Tarkoitus väsätä tuosta kirjasta huopaihanuuksia. Ihan minun kirja.
Vesi loiskui ja mäntysuopa pirskoi vaahtohippuja ympäriinsä.