sunnuntaina 30. syyskuuta 2007

Oi sunnuntaita


Sunnuntai on ihana. Hidas, rauhallinen, pitkä ja mukava. Ainakin tänään. Ei ollut pakollista menoa minnekään, joten rauhassa sai kulkea yöpuvussa puolillepäivin ja touhuilla omassa tahdissa.
Eilen käytiin kaupungilla pyörähtämässä ja Tytär totesi, että hänen mielestään vapaapäivänä parasta olisi kylläkin vaan olla koko päivä kotona leikkimässä. Puoliväkisin joutui neidin raahaamaan siis liikkeelle... Toisaalta, tämä helpottaa äidin omaatuntoa sen suhteen, että ainakaan ei tarvitse keksiä "laatuaikatekemistä" kun lapset tuntuvat olevan oikein tyytyväisiä pelkkään olemiseen. Niinkuin minäkin. Pakolliset kodin ylläpitotoimet kyllä vaativat oman aikansa sunnuntainakin, mutta sentään kirjan lukemisen, musiikin kuuntelun ja kokkaamisen lomassa.
Pieni lankakauppa on nyt luettu ja toteaisin siitä seuraavaa:
1. Olisi pitänyt lukea englanniksi, en oikein lämmennyt suomentajan tyylille (myös kansi olisi ollut herkumpi...)
2. Uskon että kirja vääntyy mainiosti elokuvaksi, se on jotenkin käsikirjoitusmainen.
3. Mahdollisuuksia syväluotaavammallekin kerronnalle olisi ollut, mutta jotenkin kirja jäi pinnalle. Paljon asioita ja ihmisiä joita olisi siis voinut käsitellä kutakin kirjan verran
4. Suositeltavaa lomalukemista, helppoa ja viihdyttävää lopun dramaattisista käänteistä huolimatta.
Nyt on vuorossa Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin. Muutaman luvun olen jo popsinut ja tyylilaji on enemmän mieleeni kuin edellinen :)
Sunnuntai on hyvä päivä.

lauantaina 29. syyskuuta 2007

Uusi kamera

Jipii, uihuu! Lahjoin tänään itseäni uudella digikameralla. -Ei, en vieläkään investoinut digijärkkäriin vaan ihan tuommoiseen pieneen ja mukana pidettävään. Canonin Digital Ixus 75 on tuossa vieressäni pöydällä odottelemassa akun latautumista ja sitten koekuvausta. Tuskin maltan odottaa...
Pystyn vihdoin kuvaamaan makroa, ja hämärässä ilman salamaa (yök salama).
Iloinen Villakettu :)

Taas yksi lista...


Tälläkertaa lista asioista jotka haluaisin lähitulevaisuudessa väkertää.
- Tilkkupeitto jättikokoisista mummoruuduista
- Tyttären villapaidan hihat valmiiksi
-Poikaipanalle raidallinen villapaita oranssista Naturewoolista ja Colinetten Skye Pierrosta
- Miehelle iso, paksu ja musta villapaita (huoks...)
- Lisää hassuja kortteja vanhoista tapeteista, kiiltokuvista ja muusta tuikitarpeellisesta materiaalista
- Pihalla odottavaan isoon ja vanhaan ikkunaan ihmeellinen kollaasitaideteos
- Lasihelmistä unelmanihania koruja
- Lisää silkkikukkasia ja muita väkerryksiä retrokankaista
- Lapsille uusia fleecemekkoja ja huppareita
Ehkä kieltäydyn uhkarohkeasti muutamasta työkeikasta ja vietän viikon aamusta iltaan työhuoneellani... Käsiä pistelee ja polttelee, pää käy kuumana...

perjantaina 28. syyskuuta 2007

Oho


nyt se piuha löytyi! Tossahan se oli keskellä pöytää... (tai ehkäpä Mies on sen siihen löydettyään laittanut...) Kuvia korteista siis!

Askartelua

Olen väsynyt. Tylsä ja väsynyt. Ryhdistäydyin sentään tänään ompelemaan tyttärelle ja tyttären pupulle samanlaiset hameet ja pojan myyrälle makuupussin. *Eläköön!*
Askartelin viikonloppuna (siis edellisenä) kortteja, mutta minä onneton hatarapää olen kadottanut kameran piuhan, enkä saa kuvia siirrettyä koneelle ennenkuin saan löydettyä sen...
Masentavaa.
Tyttären villapaita on edelleen hihaton ja Facebook vie liikaa huomiotani päivittäin.
Mokoma.
Ostin alkuviikosta Hobbypointista helmiä korujen askartelua varten, ehkäpä niiden vuoro on tänä viikonloppuna. Kutsuisinko peräti siskot askarteluiltaa viettämään? Mitäs tuumaatte Rasavilli ja Homssuli?
Viiniä ja sauna ja askartelua?


lauantaina 22. syyskuuta 2007

Suklaakakku


Käsveska kyseli suklaakakun ohjetta. Uudesta Viritetty- kirjasta se löytyy, mutta tässä ohje pahimpaan suklaanhimoon:
300g digestivekeksejä
150g voita
1-2rkl tummaa kaakaojauhetta
1,5dl hedelmäsokeria
puoli pakettia halvaa (tai vaikka kookoshiutaleita)
2/3 levyä tummaa blokkisuklaata
1 levy valkoista blokkisuklaata
Murskaa keksit kulhossa. Lisää joukkoon sulatettu voi, kaakaojauhe ja sokeri. Sekoita.
Lisää halva pieneksi paloiteltuna, sekoita kevyesti.
Painele seos foliolla vuorattuun piirakkavuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään n. tunniksi
Sulata tumma suklaa vesihauteessa ja lavitä kakkupohjan päälle
Sulata valkoinen suklaa ja muotoile siitä kakun päälle sydän.
Valmiin kakun voi suklaan jähmetyttyä irroittaa varovasti vuoasta ja asettaa tarjolle.

-Ja kaikki kunnia tästä kakusta kuuluu Miehelle, joka lasten kanssa tätä herkkua valmistaa :)

perjantaina 21. syyskuuta 2007

Perjantaina

Pikku potilas on villissä tilassa. Tylsää on kotona olla vaan ja ottaa iisisti. Tänään onneksi pääsee isin mukana radioon töihin :)
Jenni Vartiaisen levynjulkkarikeikka oli mitä loistavin eilen, ja naislauman voimin tuli parannettua maailmaa aamuyön tunneille... Kivaa oli.
Illalla meillä on ohjelmassa koko perheen lätkämatsiretki Jäähallille. Kävin elämäni ensimmäisessä lätkämatsissa vasta vuosi sitten, ja huomasin että paikan päällä se onkin paljon hauskempaa. (en nimittäin kestä kuunnella lätkää telkkarista...) Muksut odottavat innoissaan ja minä myös.

torstaina 20. syyskuuta 2007

Pipiä

Olin ajatellut tänään ottaa vähän iisimmin ja illalla on ystävän levynjulkkaribileet. Poikaipanalla tuli yöllä korva kipeäksi ja kohta mennään lääkäriin. Olen siis kotona kipeän lapsen kanssa.Kuitit pitää tehdä kirjanpitäjälle ja palauttaa eilisen kuvauksen vaatteet. Mies keikalla. Yritän junailla assistenttini hommiin. Poden huonoa omaatuntoa illasta, sillä aion itsekkäästi mennä kekkereihin ja hylätä poloiset lapseni mummin hoitoon. (Mummi on siis mahtava, ja lapset viihtyvät loistavasti) Äitien pitäisi kyllä lakisääteisesti saada tuulettua säännöllisesti...
Ehkäpä laahustan tänään villapaidassa ja pipo päässä ympäriinsä, koitan saada pakollisimmat hommat hoidettua ja kenties jopa neulon Tyttären villapaidan valmiiksi. Tai sitten stressaan koko päivän tekemättömistä asioista enkä stressaamiseltani saa tehtyä yhtään mitään. Tai ehkä pötkötän Poikaipanan kanssa sohvalla koko päivän katsomassa piirrettyjä.
Niri nari. Nyt korvalääkäriin.

lauantaina 15. syyskuuta 2007

Lista

asioista jotka haluaisin kotonani muuttaa/korjata/tuunata/parantaa:



- Keittiö. Odottaa paketissa kirjaston lattialla. Kodinkoneet tulossa Ruotsista epämääräisen ajan kuluttua, eikä Mies suostu hommiin ennen kuin päivämäärä on selvillä. Tyhmää.
- Kirjahylly. Ikean halpis jota on liian vähän. Haluaisin rakentaa mittojen mukaan hyllyt kiertämään koko huonetta niinkuin ennenvanhaan kirajstohuoneissa. Kirjoja pursuaa joka paikasta.



- Lastenhuone. Asustavat nyt pikkuisessa huoneessa kerrossängyssä ja levittelevät lelut, askarteluvehkeet ja ihan kaiken yltympäriinsä (siis ympäri taloa). Ymmärtäähän sen, ei siellä oikein mahdu kunnolla leikkimään. Pitäisi vaihtaa lastenhuone meidän isoon makkariin ja meidät pikkuhuoneeseen. Rakentaa isoon huoneeseen kevyt väliseinä, maalata ja tapetoida uusiksi. Siitä seuraava ongelma:
-Makuuhuone. Vaateläjien luvattu maa. Haluaisin muuttaa meidät pikkuhuoneeseen, mutta sitä ennen pitäisi pikkuhuoneen sivulaiva avata, eristää ja niin edelleen. Muuten sinne ei mahdu kuin sänky. Se maksaa enemmän kuin ajattelin. Tapetoisin sängyn päätyseinän ja rakentaisin kiinteän kirjahyllyn siihen. Ihanan kattolampun olen jo sinne ostanut :)
-Keskikerroksen lattiat. Kuluneet ja lohkeilleet, täysin räjähtämispisteessä. Pitää hioa ja maalata. (Samalla siirtää kaikki kirjat, piano, TV-komero ja ihan kaikki johonkin siksi aikaa...)
- Vaatekaapit. Haluan lisää kaappitilaa. Piste.
-Sauna ja pesuhuone. Pitäisi rakentaa uusiksi lauteet ja paneloinnit. Päivittää kylppärin laatoitus. Tassuamme olisi enemmän kuin kiva.

Niin ja nämä kuvat eivät oikeastaan liity epäkohtiin, ovat vain pieniä paloja kodista.

perjantaina 14. syyskuuta 2007

Tänään


Ipanoiden kanssa juhlistettiin viikonlopun alkua syömällä roskaruokaa ja haahuilemalla kirjakaupassa. Tämä tarttui käteeni, ja sen kummemmin ajattelematta olinkin jo kassalla maksamassa... Pitäähän himoneulojan tämmöinen kirja lukea :)
Tyttären villis edistyy nopeasti, Malabrigon pehmoinen ja paksu merinolanka on joutuisaa neulottavaa.
Pitkään aikaan en ole odottanut viikonloppua näin kovasti, hieman vaatekomeroiden päivitystä ja keittiökaappien raivausta pitäisi lauantaina suorittaa, mutta muutoin luvassa on valtavia, höyryäviä teemukillisia, äärimmilleen venytettyjä Hesarinlukuhetkiä ja NEULOMISTA. Aah.

Nyt lähti lapasesta!


Neulominen nimittäin. Neulon kovaa vauhtia Tyttärelle merinovillaista paitaa ja Poikaipanan oranssit ja kirjavat villislangat odottavat jo korissa kerimistä. Otan rennolla asenteella, pyöröpuikoilla ja yksinkertaisella mallilla. Koristelen ja tuunaan sitten tarpeen mukaan. Mies toivoo paksua mustaa villapaitaa ja Teini uutta pipoa... Puikot viuhuvat. Neulon kaikkialla; töissä ja kotona ja matkalla paikasta toiseen ja vanhempainillassa. Hullu.

Kuvassa hullun loppuunkuluneet lempivillasukat...

sunnuntaina 9. syyskuuta 2007

Askartelua



Tänään on ollut askartelupäivä; syksyinen kranssi syntyi vastasiivotulla työhuoneella käden käänteessä. Epätyypillinen askartelumuoto munulle, mutta hauskaa oli.
Lauantaina I.H.A.N.A.ssa aloitettu raitalankaprojekti edistyy hitaan varmalla ja sinnikkäällä otteella. 2,5mm puikot haastavat Villaketun kärsivällisyyden... Onneksi raidoista näkee työn edistyvän :)
Muutama silkkikukkanenkin tänään valmistui, laitan niistä kuvia sittemmin.
Samaan aikaan kun nautin syksyn hämärästä, kärsin jonkinlaisesta syysahdistuksesta. Mieli on matala, mutta sentään ideoita pullollaan. Vielä kun pääsisi niitä toteuttamaan.

torstaina 6. syyskuuta 2007

I.H.A.N.A.


Lauantaina 8.9.2007 on I.H.A.N.A. Itäkeskuksen Stockan kahvilassa klo 10-12.
Kaikki neulomis/virkkaustaitoiset- ja intoiset mukaan neulomaan vertaistukiryhmän laatuseurassa :)
Tervetuloa!

sunnuntaina 2. syyskuuta 2007

Pipotehdas



Viikonloppuna olen ottanut iisisti. En ole siivonnut (no ihan pikkuisen), en reippaillut enkä tehnyt töitä. Olen möllöttänyt sohvalla ja sängyssä, syönyt wasabipähkinöitä ja neulonut molemmille ipanoille pipon. Hyvä minä. Poikaipana sai Noron Silkgardenista ruskeanharmaan pehmoisen syksypipon ja Tyttöipana Patagonia- puuvillasta prinsessakruunupipon. Olemme kaikki kovasti tyytyväisiä aikaansaannoksiini. Pipot odottavat aamua lasikuistin ikkunalaudalla.

lauantaina 1. syyskuuta 2007

Lankaa


Kävin tänään Wanhassa Satamassa Kädentaitomessuilla siskojeni kanssa. Tässä saalista:
2 vyyhtiä paksumpaa Nature woolia, 2 vyyhtiä ohuempaa Nature woolia(harmaa ja kanerva), 2 vyhtiä Noron Blossomia, 2 kerää Regian raidallista sukkalankaa ja 2 vyyhtiä patagonian puuvillaa.
Lisäksi suloisissa pahvirasioissa tuikitarpeellisia asioita, kuten hakaneuloja, neppareita ja nuppineuloja. Mukava päivä muutenkin, karattiin kotoa lounaalle ja piiitkälle maitokahville. Johan piristää nuhapäätä.