Meidän kotona on aina sotku ja minä inhoan sitä.
Toivon että:
-meillä olisi siistiä (edes suunnilleen)
-kaikki osallistuisivat siivoushommiin, eivätkä esimerkiksi potkiskelisi tieltään lattialla lojuvia ja sinne kuulumattomia tavaroita (viittaan erityisesti Mieheen ja Teiniin)
-Jokainen poimisi pyykkipinonsa kellarista ja veisi kaappiinsa
-Mies ja Teini laittaisivat pyykkikoneen päälle ohikulkiessaan ja siirtäisivät pyykit kuivuriin seuraavalla ohikulkumatkalla. ( on raastavaa kuunnella "mulla ei oo puhtaita vaatteita" marinaa etenkin aikuisen suusta...)
-koirat opettelisivat pyyhkimään jalkansa ja mahansa eteisessä ennen olohuoneen sohvalle (salaa) kiipeämistä
- kotiin tullessani voisin rauhassa keittää kupin teetä ja ottaa iisisti sen sijaan että luen Teinin päivän kulun siivoamattomista jäljistä, raivaan keittiöstä aamupalan jäljet, kuivaan koirien kaataman veden lattialta, kerään sohvalta läjän Miehen, Teinin ja Ipanpiden vaatteita (no ehkä myös muutaman omani), lakaisen keittiön, eteisen, olohuoneen ja kirjaston lattioilta kilon materiaa ja totean jääkaapin tyhjäksi.
Sitten riitelen Miehen kanssa siivoamattomuudesta ja Teinistä ja parisuhteesta ja melkein kaikesta. (Mies on viettänyt päivänsä kotona ja golfkentällä). Mies toteaa että muuta sitten muualle jos vaan aina nalkutat ja on sitä mieltä että minä olen kehno perheenemäntä ja siivoan liian vähän.
Perseestä. En todellakaan ole pedantti järjestyksen ystävä, mutta boheemimmankin kodin boheemiudella on joku raja; esimerkiksi se että sukat tarttuvat lattiaan kiinni ja sohvalle mahtuakseen joutuu tekemään puoli tuntia raivaustyötä. Käytän vapaapäiväni kämpän raivaamiseen ja pyykkihuoltoon enkä mitenkään ehdi neuloa tarpeeksi. Haluan neuloa. En halua siivota.
Vaadin paremman Miehen. Tai edes Miehen jota koti jollain tavalla kiinnostaa laajemmalti kuin tietokoneen ja jääkaapin kohdalta.
Tai edes Miehen joka ymmärtää että vaimon saa hyvälle päälle hyvin pienillä asioilla. Niinkuin vaikka siivoamalla.
Vihainen Villakettu
